Varaosapäivystys kesäaikana
18.06.2010
Yrityksemme varaosapäivystys Uukuniemellä toimii kesän aikana päivittäin klo 8-18. Varastosta löytyy mm. Telewellin adsl-modeemeja sekä Intellinetin tukiasemia. Varaosapäivystyksen maksutapana käteinen. Mikäli esim. ukkonen särkee modeemin, pystyt hankkimaan meiltä uuden myös viikonloppuna. Harvinaisemmilla wlan- ja valvontakameratarvikkeilla toimitusaika on 1-2 arkipäivää.
Keskipohjanmaalla kutsumattomia vieraita maitotiloilla
31.03.2010
Keskipohjanmaa-lehden mukaan keskipohjalaisilla maitotiloilla on viime aikoina vieraillut kutsumattomia vieraita, joita epäillään eläinaktivisteiksi. Lehden haastattelema maitoasiamies Sami Kilpeläinen kertoo, että tietoja eläinaktivistien vierailuista on tullut viime aikoina koko ajan. Tiloille on esimerkiksi saatettu soittaa turvalaitteiden myyjinä esiintyen ja kysellä navetan turvajärjestelmistä. Myöhemmin tietojaan luovuttanut on huomannut, että navetassa on käyty luvatta.
Eläinaktivistien vierailuihin eläintiloissa liittyy vakava eläintautiriski. Navetoissa, sikaloissa ja kanaloissa vierailevien tulisi aina käyttää jalkinesuojia ja suojahaalareita, jotta vakavat eläintaudit, esim. salmonella, eivät leviäisi tilalta toiselle. Kutsumattomien vieraiden kohdalla ei näin vättämättä ole.
Eläintenomistajien tulisi myös muistaa, että mikäli tilalle soittaa turvalaitteita myyvä henkilö, tämän tulee aina esittäytyä asianmukaisesti ja kertoa mitä yhtiötä hän edustaa. Mikäli henkilön tai yhtiön nimi jäävät epäselviksi, kannattaa asiaa kysyä uudelleen.
Soittajan puhelinnumero on hyvä laittaa talteen, mikäli se on puhelimessa näkyvissä. Perinteisissä lankapuhelimissa voi ainakin laittaa muistiin puhelun ajankohdan, näin puhelu on myöhemmin mahdollista jäljittää laskutustiedoista. Puhelun jälkeen voi käydä esim. internetissä katsomassa onko kyseistä turvalaitteita myyvää yhtiötä olemassa. Soittamalla yhtiöön selviää myös onko tilalle soittanut henkilö yhtiön palveluksessa.
Vieraille ei koskaan kannata kertoa yksityiskohtia maatilan, kodin tai yrityksen turvajärjestelmistä, vaan ne on syytä pitää omana tietona. Turvalaitteiden myyjät kertovat yleensä vain myymistään laitteista ja kysyvät onko asiakkaalla kiinnostusta hankkia tällaisia laitteita. Jos riittävät turvajärjestelmät on jo hankittuna, riittää kun kertoo sen myyjälle. Ammattitaitoisen myyjän ei kuulu kysellä yksityiskohtaisia tietoja jo olemassa olevista turvajärjestelmistä, varsinkaan puhelimitse.
Uusi mökkikamera myyntiin
17.03.2010
Asiakkaiden toivomuksesta olemme ottaneet valikoimiin uuden, edullisen kameramallin, joka soveltuu esim. kesämökin etävalvontaan. Intellicam 8908 -mallissa on mm. selaimella kauko-ohjattava kääntöpää, IR-valaisu, sisäänrakennettu mikrofoni sekä mahdollisuus liittää kameraan ulkoisia hälytysantureita, esim. ovihälyttimiä. Kuten muitakin Intellicam-malleja, kameraa voi käyttää tavallisella web-selaimella, matkapuhelimella tai Netcam Watcher -valvontaohjelmalla. Kameran voi kytkeä verkkoon joko langallisesti datakaapelilla tai langattomasti WLAN-yhteydellä.
Elintarvikkeiden ja rehujen arvonlisävero
01.10.2009
Elintarvikkeiden ja rehujen arvonlisävero laski 1.10. alkaen 17 %:sta 12 %:iin. Arvonlisäveron muutos vaikuttaa myös maatilojen maksuliikenteeseen monilla tavoin. Maitoa ja muita elintarvikkeita sekä rehuja myyvillä tiloilla myyntilaskuun lisättävä arvonlisävero pienenee 12 %:iin. Teurastilityksiin muutos ei kuitenkaan vaikuta, koska niitä koskee 22 %:n verokanta. Rehuja ostettaessa tilojen tulee huomioida, että veromuutoksen vuoksi rehujen verollisen hinnan tulisi laskea 4,3%. Arvonlisäveron muutos tulee huomioida myös tilojen välisessä rehukaupassa, esim. vilja- ja säilörehukaupassa.
Raisio keskittyy viljan jalostukseen
15.05.2009
Raisio Oyj myy margariiniliiketoiminnot amerikkalaiselle Bungelle. Kauppahinta on 80 miljoonaa euroa, josta Raisio kuittaa 42 miljoonan euron myyntivoiton. Kaupan ansiosta Raision tase vahvistuu entisestään ja omavaraisuusaste nousee 72 %:iin. Jatkossa Raisio keskittyy viljapohjaisten tuotteiden jalostukseen; elintarvikkeisiin, rehuihin ja maltaisiin. Raision vaihto-osake vahvistui Helsingin pörssissä torstaina 15 %.
Raision salmonellarehua mennyt sadoille tiloille
13.03.2009
Rehuraisio Oy:n Raision tehtaalla valmistettua, mahdollisesti salmonellan saastuttamaa rehua on mennyt jopa sadoille tiloille eri puolilla Suomea. Tilat ovat siipikarja- ja sikatiloja. Koska naudanrehuja ei ole valmistettu kyseisellä, salmonellan saastuttamalla tuotantolinjalla, ei ongelman pitäisi koskea nautatiloja. Raision tehdas on suljettu ja se puhdistetaan ennen käyttöönottoa. Rehuraisio on myöntänyt korvausvelvollisuutensa tapahtuneessa.
Raision siipikarjanrehussa salmonellaa
08.03.2009
Rehuraision valmistamasta Kanatiiviste-rehusta on löytynyt salmonellaa. Salmonellan saastuttamaa rehua on viety 20-30 kanatilalle lähinnä Lounais-Suomessa. Elintarviketurvallisuusviraston mukaan näyttää ilmeiseltä, että kanta on samaa jota löytyi keskiviikkona kahdelta kanatilalta. Myös Rehuraisio on vahvistanut, että saastunutta rehua on viety kyseisille tiloille. Yhdellä salmonellan saastuttamalla tilalla on jopa 120 000 kanaa, jotka nähtävästi joudutaan lopettamaan ja hävittämään. Raision rehutehtaan rehulinjaa desinfioidaan viikonloppuna ja saastuneet rehut noudetaan tiloilta pois. Salmonellan alkuperäksi epäillään rehun raaka-aineena käytettävää ulkomaista soijaa. Rehutehtaiden omavalvontajärjestelmien pitäisi estää tämän kaltaiset vahingot. Näyttää ilmeiseltä, että valvontajärjestelmä on pettänyt, koska vahinko tuli ilmi vasta siipikarjatilojen salmonellavalvonnassa eikä rehutuotannon valvonnassa.
MB
Maidon tuottajahinnan lasku vie Itä-Suomesta 18 Meur
15.02.2009
Valion perjantainen ilmoitus laskea maidon tuottajahintaa 4,7 sentillä litralta merkitsee Etelä- ja Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueille noin 18 miljoonan euron tulonmenetystä. Summasta reilu kolmannes on Pohjois-Karjalan osuutta, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan osuudet ovat vajaa kolmannes. Tuottajahinnan lasku tulee voimaan jo maaliskuussa. Syynä hinnanlaskuun on varsinkin Venäjän ruplan devalvoituminen suhteessa euroon, mikä on pienentänyt Valion vientituloja.
Aputoiminimi maatalouspalveluihin
13.02.2009
Saimaan Aromikas Oy on rekisteröinyt aputoiminimen Saimaan Maatilapalvelu, jolla harjoitetaan maatalouteen liittyvää toimintaa yhtiössä, mm. maatilojen etävalvontaa. Saimaan Maatilapalvelun yhteystiedot ovat samat kuin emoyhtiön.
Järvi-Suomen Portin rahoitusjärjestelyt yhä auki
06.02.2009
Osuuskunta Järvi-Suomen Portin rahoitusjärjestelyt mutkistuivat uudelleen torstaina, kun Kuopion hallinto-oikeus kielsi Mikkelin kaupunkia panemasta täytäntöön osuuskunnalle myönnettyä lainatakausta. Päätöksen vuoksi lainatakauksen täytäntöönpano edellyttää EU:n hyväksyntää, jota ei ole vielä saatu. Verottajan tekemän konkurssihakemuksen oikeuskäsittely alkaa ensi viikolla. Mikäli osuuskunta tekee konkurssin, menettävät tuottajat osuuspääomansa. Myös maksamattomat osuusmaksut peritään konkurssipesälle.
Sinikielitauti ei levinnyt vielä Suomeen
12.01.2009
Sinikielitauti ei levinnyt vielä Suomeen. Ruotsissa todettiin viime syksynä ensimmäiset tautitapaukset, mutta tautia ei tiedetä todetun Suomessa. Kyseessä on märehtijöiden virustauti, joka ei tartu ihmiseen. Sinikielitauti leviää polttiaisten, mäkäräistä pienempien pistävien hyönteisten, välityksellä.
Kartoituksissa on kuitenkin havaittu, että Suomessakin esiintyy sellaisia polttiaislajeja, jotka voivat levittää tautia. Viime vuosien leutojen talvien on pelätty lisäävän taudin leviämisen riskiä, koska polttiaisten lentoaika syksyllä pitenee. Suomessa tehdään tiettävästi talven aikana eläintiloilla vasta-ainekartoituksia viruksen esiintymisen kartoittamiseksi. Varsinkin naudoilla tauti voi joskus olla lieväoireinen.
Mikäli sinikielitauti leviäisi Suomeen, vaikeuttaisi se mm. erilaisia eläinkuljetuksia laajoilla alueilla tautitilan ympärillä.
Kameravalvontapalvelut alkavat
08.01.2009
Saimaan Aromikas Oy:n hallitus kokoontui 5.1.2009. Kokouksessa hallitus päätti käynnistää uuden kameravalvontaliiketoiminnan. Liiketoiminta koostuu kahdesta osasta:
1. Laajakaistaverkkoon kytkettyjen valvontakameroiden sekä wlan-laitteiden (laajakaistan langaton jako) myynti ja asennus
2. Maatiloille suunnattu etävalvonta em. kameroiden avulla. Valvonta sopii esim. poikimisten tarkkailuun ja ilkivallan ehkäisyyn. Karjanhoitoon perehtynyt henkilö valvoo navetan, sikalan jne. tapahtumia ja lähettää hälytyksen tekstiviestillä karjanomistajan kännykkään
